Palveluni
ELÄINFYSIOTERAPIA
Valmistuin fysioterapeutiksi joulukuussa 2003. Opintojen aikana pidin välivuoden ja olin Yhdysvalloissa urheilustipendillä opiskelemassa ja pelaamassa jalkapalloa. Opinnoissani USA:ssa painotin aineita, joista oli hyötyä Suomen fysioterapian opintoihini, kuten harjoittelun fysiologiaan. Työkokemusta fysioterapeuttina humaanipuolelta on kertynyt terveyskeskuksesta, sairaalasta, vanhainkodista, palvelukeskuksesta ja ammatinharjoittamisesta.
Kauan odottamani Eläinfysioterapian erikoistumisopinnot kävin 2006-2007 Porissa Satakunnan Ammattikorkeakoulussa (30 op eli 40 ov eli 1600 tuntia). Huhtikuussa 2007 aloitin vastaanottoni Hyvinkään Koirakylpylällä ja sen jälkeen olen laajentanut vastaanottoani Mikkeliin ja Helsinkiin. Nykyiset vastaanottopaikkani ovat Vantaan Koirakeidas maanantaisin, sekä kotivastaanotto Janakkalassa Olen kehittänyt ammattitaitoani mm. koulutuksilla hevosen ja koiran osteopatiasta kouluttajina Rikke Schultz ja Patricia Kortekaas, sekä koiran faskiamanipulaatiosta Tuulia Luomalan ja Mika Pihlmanin opein. Aion myös jatkossa säännöllisesti kehittää ammattitaitoani Suomessa ja ulkomailla järjestettävillä täydennyskoulutuksilla. Eläinfysioterapiassa painotan manuaalista käsittelyä, lisäksi minulla on käytössäni 3. tason laser- ja magneettihoitolaite.
AGILITYVALMENNUS
Agility on minulle intohimo ja rakastan ratkoa koirakoiden haasteita ja pyrin löytämään jokaiselle koirakolle heille sopivan ratkaisun. Olen kouluttautunut useiden kotimaisten ja ulkomaisten huippujen live ja verkkokouluksissa. Tärkein mentorini agilitymatkani aikana on ollut Elina Jänesniemi.
MENTAALIVALMENNUS
Kävin Mental Sport Valmentaja koulutuksen vuonna 2016 Anne Talvitien ja Tuula Masalinin opissa. Tämän jälkeen olen useamman kerran ollut kurssilla kertaamassa asioita ja hyödyntänyt harjoituksia oman elämän tuomien haasteiden käsittelyssä. Näitä oppeja tulee hyödynnettyä mm. arjen asiakaskohtaamisissa.
Mentaalivalmentajan tavoitteena on auttaa ihmisiä löytämään heidän piilevä potentiaalinsa esiin ja ottaa se käyttöön. Näitä oppeja on helppo hyödyntää niin arjessa, parisuhteessa, työelämässä, kuin urheilussa.